Tekstit aiheesta: Laki

Vaaranvastuu

Vaaranvastuu tarkoittaa vastuuta kaupan kohteena olevan tavaran tuhoutumisesta, katoamisesta, huonontumisesta tai vähenemisestä. Se on oleellinen käsite mietittäessä sitä, onko myyjän korvattava tuote edellä mainittujen asioiden vuoksi. Vaaranvastuun siirtyminen on riippuvainen sopimuksesta sekä kaupan kohteesta. Irtainten esineiden kohdalla vaaranvastuu siirtyy pääsääntöisesti myyjältä ostajalle silloin, kun myyjä fyysisesti luovuttaa tavaran ostajalle. Tästä on kuitenkin muutamia poikkeuksia, muun…

Lue lisää

Turva-asiakirjat

Turva-asiakirjoille tarkoitetaan asunto-osakeyhtiöön ja rakentamishankkeeseen liittyviä asiakirjoja. Kyseinen rakentamishanke voi koskea uudis- ja korjausrakentamista tai lisärakentamista. Turva-asiakirjat ovat mm. yhtiöjärjestys, lainhuutotodistus, taloussuunnitelma, yhtiön perustamisasiakirjat ja urakkasopimus. Perustajaosakkaan (eli rakentajan/rakennuttajan) on huolehdittava siitä, että turva-asiakirjat luovutetaan säilytettäväksi ennen kuin asunto-osakeyhtiön osakkeita tarjotaan ostajille. Jos asunto-osakeyhtiö on hankkinut rakentamishanketta varten luottoa, asiakirjojen säilyttäjänä toimii luoton myöntänyt luottolaitos.…

Lue lisää

Tonttijako

Tonttijako on edellytys tontin lohkomiselle asemakaava-alueella. Siitä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Tonttijako osoitetaan asemakaavakartalla. Tonttijako tulee lainvoimaiseksi asemakaavan laillistuttua. Kts. asemakaava, lohkominen, tonttijaon sitovuus Kts. Maankäyttö- ja rakennuslaki (Finlex), Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (Finlex), Kiinteistöinsinöörin opas (Kuntaliitto)

Tontin verotus

Tontin eli kiinteistön verotus on Suomessa vuosittain maksettava kiinteistövero, jonka kiinteistön omistaja tai omistajan veroinen haltija (esim. leski) maksaa tontin tai tilan sijaintikunnalle. Vero perustuu tontin ja sillä olevien rakennusten arvoon ja sen suuruus on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön arvosta. Kiinteistöveron määrä vaihtelee kiinteistön käyttötarkoituksen tai rakennusvaiheen mukaan. Erilaisia kiinteistöveroja ovat: yleinen kiinteistövero vakituisen asunnon…

Lue lisää

Tontin rakennusoikeus

Tontin rakennusoikeus tarkoittaa omistusoikeuteen tai rajoitettuun esineoikeuteen sisältyvää oikeutta käyttää kiinteistöä rakentamistarkoituksiin. Tällä tarkoitetaan sitä kaikkea, mitä rakennuspaikalle voi rakentaa asemakaavan, maankäyttö- ja rakennuslain tai rakennusjärjestyksen antamissa puitteissa. Kts. rakennusoikeus

Tontin myymisen verotus

Tontin eli kiinteistön myynnistä, aivan kuten asunnon myynnistäkin, on maksettava luovutusvoittoveroa elleivät tietyt ehdot täyty. Luovutusvoitto määritellään vähentämällä kauppahinnasta joko hankintameno (myyjän maksama todellinen hankintameno) tai hankintameno-olettama. Jos luovutusvoitto on 30 000 € tai alle, luovutusvoittoveroa maksetaan 30 %. Jos se on yli 30 000 €, veroprosentti on 34 % (v. 2019). Jos kiinteistö on…

Lue lisää

Toimintakertomus

Toimintakertomus tarkoittaa kirjanpitolain mukaista yhteisön tilinpäätöstä täydentävää asiakirjaa, jossa kuvataan kirjanpitovelvollisen toiminnan kehittymistä ja tuloksellisuutta, taloudellista tilannetta sekä merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toimintakertomus on laissa määritelty määrämuotoinen dokumentti. Näiden lisäksi toimintakertomuksessa tulee esittää: tilikauden ja sen jälkeiset olennaiset tapahtumat arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta tiedot sivuliikkeistä arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta…

Lue lisää

Tilinpäätöskirjat

Kirjanpitolaissa ja -asetuksessa säädetään tilinpäätöksen sisällöstä ja sen laatimisesta. Tilinpäätöksen tulee sisältää tuloksen muodostumista kuvaava tuloslaskelma tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa kuvaava tase varojen hankintaa ja niiden käyttöä selvittävä rahoituslaskelma tuloslaskelman, taseen ja rahoituslaskelman liitteenä olevat tiedot (liitetiedot) toimintakertomus Myös itse tilinpäätös luetaan näihin asiakirjoihin. Osakeyhtiöiden tilinpäätöksestä säädetään kirjanpitolain ja -asetuksen lisäksi myös osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiön tilinpäätöksen asiakirjat…

Lue lisää

Tilinpäätös

Tilinpäätös tarkoittaa päättyneen tilikauden ajalta laadittavaa tilinpäätöslaskelmaa sekä muiden tilinpäätösasiakirjojen kokonaisuutta, jolla selvitetään yrityksen tai jonkun muun talousyksikön toiminnan taloudellinen tulos menneeltä tilikaudelta sekä sen taloudellinen asema tilinpäätöspäivänä. Kirjanpitolaki ja -asetus määrittävät tilinpäätöksen sisällöstä ja sen laatimisesta. Osakeyhtiöiden tapauksessa tilinpäätöstä koskevia säännöksiä on myös osakeyhtiölaissa. Kirjanpitolain mukaan tilinpäätöksen tulee sisältää: tuloksen muodostumista kuvaavan tuloslaskelman tilinpäätöspäivän…

Lue lisää

Tieoikeus

Tieoikeus tarkoittaa pysyvää, tietylle kiinteistölle kuuluvaa oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta kulkemista varten. Tieoikeuden perustamisesta ja käsittelystä säädetään yksityistielaissa. Pysyvä tieoikeus uuteen yksityistiehen voi syntyä vain maanmittaustoimituksessa. Jo olemassa olevat tieoikeudet voi suurimmilta osin selvittää kiinteistörekisteri- ja rekisterikarttaotteista, tosin jotkut tapaukset vaativat tarkempaa asiakirjatutkimusta. Tieoikeus ei ole henkilökohtainen, vaan se on kiinteistön omistajanvaihdoksista riippumaton. Tietyillä…

Lue lisää