Asuntoesittely

Tyypillisesti asuntoesittelyllä tarkoitetaan kerros- tai rivitaloasunnon esittelyä potentiaalisille ostajille. Termiä tosin saatetaan käyttää myös omakotitalojen esittelyjen yhteydessä.

Taloyhtiöön kuuluvan asunnon asuntoesittelyn aikana ostajien saataville täytyy antaa isännöitsijäntodistus, energiatodistus, taloyhtiön tasekirja, tilinpäätös ja toimintakertomus, taloyhtiön yhtiöjärjestys sekä esiteltävän asunnon esite.

Asuntoesittely on mahdollista järjestää perinteisenä avoimena näyttönä (yleisesittely), eli potentiaaliset ostajat tulevat tutustumaan esimerkiksi lehdessä tai verkkosivustolla ilmoitettuun aikaan myytävään asuntoon. Vaihtoehtona on myös yksityinen esittely, jossa potentiaalinen ostaja varaa kiinteistönvälittäjältä (tai asunnon myyjältä) ajan, jolloin asunto esitellään hänelle.

Nykyisin on myös käytössä virtuaalisia asuntoesittelyitä. Tyypillisesti nämä virtuaaliesittelyt on tehty joko kolmiulotteisilla mallinnuksilla (varsinkin, jos kyseessä on vielä rakentamaton asunto) tai 3D-kameralla kuvattuna valokuvaesittelynä, jossa kaikki asunnon tilat kuvataan 360-asteisesti. Tällä kuvausmenetelmällä virtuaaliesittelyn katsoja pystyy liikkumaan ja katselemaan ympärilleen asunnossa omalta koneeltaan.

Virtuaalisissa asuntoesittelyissä on vain se huono puoli, ettei se välttämättä täytä asuntokauppalain vaatimaa asunnon ostajan selonottovelvollisuutta. On siis tärkeää, että vaikka potentiaalinen ostaja osallistuu virtuaaliseen asuntoesittelyyn, hän käy myöhemmin tutustumassa kohteeseen paikan päällä.

Kts. asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys, energiatodistus, isännöitsijäntodistus, selonottovelvollisuus, tilinpäätös, toimintakertomus

Tonttimaa.fi on tonttien hinnanmääritykseen, löytämiseen ja välittämiseen erikoistunut asiantuntijapalvelu.