Uudiskohde

Uudiskohde tarkoittaa asuinhuoneistoa, joka on rakenteilla tai vastavalmistunut ja se otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Tyypiltään uudiskohde voi olla minkälainen vain: omakotitalo, paritalo, kerrostalo, rivitalo tai erillistalo.

Uudiskohteeksi kutsutaan myös sellaista asuinhuoneistoa, jonka hallintaan oikeuttaviin osakkeisiin ostaja on siirtänyt oikeutensa siirtosopimuksella edelleen rakennusaikana ennen omistusoikeuden siirtymistä.

Uudiskohteen ostaja pääsee tyypillisesti vaikuttamaan rakennusvaiheessa esimerkiksi sisustusratkaisuihin sekä pintamateriaaleihin. Jos uudiskohteena on omakotitalo ja kohteen ostaa ajoissa, ostaja voi päästä vaikuttamaan myös esimerkiksi lämmitysjärjestelmän valintaan.

Uudiskohteissa käytetään usein ennakkomarkkinointia. Tämä tarkoittaa sitä, että perustajaosakas (rakentaja/rakennuttaja) tarjoaa kohteen varattavaksi jo ennen rakentamisen aloittamista. Kohteen rakentaminen aloitetaan vasta, kun osa suunnitelluista asunnoista on varattu. Tällä varmistetaan muun muassa se, että kohteelle on varmasti kysyntää.

Uudiskohteiden myynnissä käytetään varausmaksua, joka kauppojen varmistuessa lasketaan osaksi myyntihintaa. Ostajalla on kuitenkin oikeus perääntyä kaupoista ennen kauppojen viimeistelyä ilman sanktiota, eli hän saa varausmaksun täysimääräisenä takaisin.

Uudiskohteen ostajan turvana on ns. RS-järjestelmä, joka suojaa kohteen ostajaa ennen sen valmistumista.

Kts. perustajaosakas, rakentamisvaihe, RS-järjestelmä, uudisrakentaminen

Kts. Asuntokauppalaki (Finlex), Uudiskohteen kauppa rakentamisaikana tai sitä ennen (uudistuotanto) (Vero.fi)

Tonttimaa.fi on tonttien hinnanmääritykseen, löytämiseen ja välittämiseen erikoistunut asiantuntijapalvelu.