Tekstit aiheesta: Tontit ja kiinteistöt

Omistusoikeus

Omistusoikeus tarkoittaa tietyn henkilön valtaa hallita ja/tai käyttää tiettyä esinettä tai kohdetta sekä määrätä siitä. Omistusoikeuden kohteena on oltava yksilöity ja aineellinen kohde. Omistusoikeus tuo myös omistusoikeuden omistajalle oikeuden kieltää muilta henkilöiltä esineen tai kohteen käyttö. Omistusoikeus voi kohdistua myös useammalle henkilölle, jolloin sitä kutsutaan yhteisomistukseksi. Asunnon kohdalla omistusoikeuden haltijalla on täysimääräinen oikeus asunnon käyttämiseen.…

Lue lisää

Omakotitalo

Omakotitalo tarkoittaa erillispientaloa, jota tyypillisesti käytetään yhden perheen asuntona. Omakotitalot ovat tyypillisesti yksi- tai kaksikerroksisia, jonka lisäksi niissä saattaa olla kellari.

Oikeudellinen virhe

Oikeudellinen virhe tarkoittaa sitä, että tiettyyn luovutettuun esineeseen tai palveluun kohdistuu jonkin sivullisen tahon omistusoikeus taikka jokin rajoitettu esineoikeus. Tyypillisesti oikeudellinen virhe tarkoittaa myyjän tekemää virhettä kaiken irtaimen tai kiinteän omaisuuden kaupassa. Tavaran myynnissä on kyse oikeudellisesta virheestä esimerkiksi silloin, kun myyjä ei ole myytävän tavaran oikea omistaja. Tässä tapauksessa oikeudellisen virheen edellytyksenä siis on,…

Lue lisää

Niitty

Niityllä tarkoitetaan tyypillisesti maataloudessa heinän saantia varten raivattua aukeaa aluetta, joilla kasvavia heinäkasveja niitetään tuotantoeläinten rehuksi. Niittyjä on olemassa myös luonnonmukaisina, mutta ne ovat suurelta osin katoamassa. Luonnonniityt ovat syntyneet paikoille, joilla syystä tai toisesta puut eivät kasva. Erilaisia kukkaniittyjä ja maisemapeltoja perustetaan myös kaupunkialueille.

Nautintaoikeus

Nautintaoikeudella tarkoitetaan tiettyä, ennalta määriteltyä käyttöoikeutta toisen omistamaan irtaimeen tai kiinteään esineeseen. Tyypillisesti nautintaoikeuden omistaja saa joko tuottoa esineestä tai irtaimesta tai hän saa käyttää sitä muutoin hyväkseen. Tyypillisin nautintaoikeuden muoto on vastikkeellinen nautintaoikeus, johon kuuluu huoneenvuokra, maanvuokra sekä irtaimen esineen vuokra. Henkilö voi myös määrätä testamentissaan elinikäisen nautintaoikeuden, joka tarkoittaa sitä, että tietty omaisuus…

Lue lisää

Määräosa

Määräosa tarkoittaa tiettyä suhteellista osuutta kiinteistöstä tai muusta rekisteriyksiköstä, jota ei ole muodostettu itsenäiseksi kiinteistöksi. Määräosa voi olla esimerkiksi 1/2 tai 1/3 osuus kiinteistöstä, joka kuvaa kahden tai useamman henkilön omistusosuutta kiinteistöstä. Määräosa muuttuu itsenäiseksi kiinteistöksi maanmittaustoimituksen yhteydessä, tyypillisesti halkomalla (joskus myös lohkomalla). Määräosaa ei pidä sekoittaa määräalaan, joka puolestaan tarkoittaa tiettyä, rajoiltaan määrättyä kiinteistön…

Lue lisää

Määräala

Määräala tarkoittaa kiinteistön tai muun rekisteriyksikön rajoiltaan tai pinta-alaltaan määrättyä osaa, jota ei ole muodostettu maanmittaustoimituksella itsenäiseksi kiinteistöksi. Tyypillisesti määräala erotetaan omaksi kiinteistökseen lohkomisella. Määräala katsotaan osaksi emäkiinteistöä siihen asti, kunnes se erotetaan maanmittaustoimituksessa itsenäiseksi kiinteistöksi. Kts. emäkiinteistö, lohkominen

Myyntivoitto

Myyntivoittoa syntyy silloin, kun myytävästä omaisuudesta (esim. kiinteistö, asunto-osakkeet, pörssiosakkeet) saadaan myynnin tai vaihdon yhteydessä korkeampi hinta kuin millä se on hankittu. Yksinkertaistettuna myyntivoitto tarkoittaa siis myynnistä saatua voittoa, joka lasketaan myyntihinnan ja hankintamenojen erotuksesta. Myyntivoitto on useimmissa tapauksissa veronalaista tuloa, josta säädetään Suomen tuloverolaissa (luovutusvoittovero). Verovelvollisella on kuitenkin oikeus vähentää myyntivoitostaan niiden hankkimisesta ja/tai…

Lue lisää

Myyntikohde

Kiinteistö- ja asuntokaupoissa myyntikohde tarkoittaa myytävänä olevaa kiinteistöä tai asuntoa. Myyntikohteena voi olla myös jokin muu rakennelma.

Myyntihinta

Asuntokaupassa myyntihinta tarkoittaa sitä hintaa, joka ilmoitetaan asunnon myynti-ilmoituksessa. Myyntihinta tarkoittaa myös sitä hintaa, jonka asunnon ostaja maksaa asunnon myyjälle. Myyntihintaan ei sisälly taloyhtiön yhtiölainaosuutta. Myyntihinnan perusteella maksetaan myös mahdollinen varainsiirtovero. Myyntihinnasta käytetään joskus myös nimitystä kauppahinta. Kts. varainsiirtovero